Koukkaus pohjoiseen

Tässä taannoin sain lukijapalautetta J. Nakterilta (nimi muutettu) siitä, mitä nuo pienet vipeltävät otukset olivat, jotka jatkuvasti juoksentelivat auton alle Sodankylän tienoilla. Ne eivät suinkaan olleet hiiriä tai myyriä, vaan sopuleita. Tämän pääsin toteamaan myös itse, kun kävelin pimeällä maastossa ja jaloista alkoi kuulua jatkuvasti vikinää. Näitä lutusia karvapalleroita siis vilisee näilläkin leveysasteilla aivan käsittämättömiä määriä. Puheiden mukaan nyt olisi paras sopulivuosi sitten vuoden 1970. Jos joku tällaisen haluaa lemmikiksi, voin toimittaa näitä 10 euron kappalehintaan ihan kotiovelle asti. (Huom. Nämä karvapallot viihtyvät laumoissa, joten minimitoimitus on 5 kappaletta per ostaja).




Lähtiessämme kohti Hamningbergiä emme tienneet mitä tuleman pitää. Muutenkin epäilimme, onko 44 kilometriä pitkän umpitien päähän järkevää ajaa. Olimme kuitenkin jo ajaneet Vardøøn asti 170 km, josta pitäisi palata vielä takaisin, joten päätimme, ettei käynti 44 kilometriä pohjoisempana enää haittaa. Matkan alussa maisema muuttui suhteellisen nopeasti kivikkoiseksi ja ryhmämme kuvaaja halusi kuvata jokaisen kiven ja kannon – ainakin ei-kuvaavan osapuolen mielestä. Kantoja en kuitenkaan itse nähnyt. Vuoret nousivat korkealle merestä ja tie kiemurteli kapeana terävinä törröttävien kivikoiden keskellä. Kalliot näyttivät muodostuvan isommista liuskepaloista eli jonkin tyyppisestä rapakivestä lienee kyse. Varsinkin pienemmät maassa olleet palaset murtuivat helposti ihan käsissä puristaen.

Matkalla Hamninbergiin kivikoiden keskellä. Tie kapeni enää yhden auton mentäväksi, mutta onneksi siinä oli kuitenkin päällyste.


Liuskemaista kiveä, aivan kuin kallio oli muodostunut vinoon ladotuista laatoista.


Maisemaa.


Pohjoisin hiekkaranta? Alueelle meno oli kieletty sen harvinaisten hiekkadyynien takia, jotka olivat muodostuneet muutaman sadan metrin päähän rannasta. Hiekkadyynejä päällysti ruohokasvisto.


Maisemaa laaksosta.


Maisemaa laaksosta.


Saavuttuamme Hamningbergiin kesti kylän läpi ajaminen kakkosvaihteella liruttaen noin 45 sekuntia. Olihan kylä kuitenkin pohjoisin kyseisellä alueella. Päätimme kuitenkin sen verran viipyä paikan päällä, että keittelimme trangialla juustopussipastasta päivällisen hämärtyvässä illassa. Käynti Hamningbergissa oli joka tapauksessa kannattavaa sen ainutlaatuisen maisemansa vuoksi.

Muutama hassu talo Hamninbergin kylässä.

Kuva Hamningbergin ydinkeskustasta.


Syötyämme maittavan al dente aterian saapui paikalle norjalainen lintubongari, jonka kanssa juttelimme sopuleista, pöllöistä ja kameroiden ominaisuuksista. Aihepiiri ei ollut lähellä Teron sydäntä, joten hänellä oli aikaa sillä välin lipitellä pannullinen kahvia, jonka hän oli juuri keittänyt. Norjalaisen lähdettyä pakkasimme tavarat autoon ja päätimme lähteä takaisin päin niin pitkälle kuin jaksaisimme. Lopulta saavuimme ilta yhdeksän aikaan Tanaan, jossa näytti olevan camping-alue ja hotelli samassa paketissa. Tero kävi respasta kysymässä, mitä telttayö paikan päällä maksaisi. Saatuaan vastauksen, hän palasi takaisin kertoen sen olevan 50 kruunua (6,50 €). Koska kuulemma koko camping-alue olisi käytössämme, lykkäsimme teltan pystyyn kahden pikkumökin viereen, josta oli lyhin matka pesutiloihin ja yleiseen keittiöön. Mökit eivät kuulemma olleet enää käytössä talvikauden aikana.

Aamu Tanassa kirjaimellisesti.


Tanan camping-alue.


Kun olimme asettuneet paikoillemme, kävin vielä kysymässä respasta, josko siellä olisi internetyhteyttä. Hieman hämmästyin, kun respan tyttö ohjasi minut hotellin olohuoneeseen nahkasohvien ja telkkarin viereen ja totesi, että tänne voitte tulla viettämään aikaa. Täytyy sanoa, että ihan hyvät palvelut sisältyvät 50 kruunun telttapaikan hintaan…